Miksi me suomalaiset halutaan ollaan harmaita hiirulaisia? Ihanaa että tänä keväänä muoti ainakin näyttää olevan ihanan värikästä. Sain juuri käsiini upeaa materiaalia joka kertoo Trendeistä 2009-2010. Olen aivan innoissani  ja aion näyttää sitä tänä keväänä asiakkailleni ensimmäisen kerran tulevana lauantaina. Tulossa olevat värit: konjakin, pertroolin, lilan sävyjä sekä kullansävyistä poltettua oranssia meille joilla on lämmin värivuodenaika.

Ei ole pakko olla väritön. Meillä suomalaisnaisilla on mielipiteemme joka asiaan ja seuraamme innolla julkkisten pukeutumista (saadaan arvostella) ja luemme tyylikirjoja. Huomasin Gloriasta että Leena Sarven tyylikirja on ilmestynyt ja  pitää mennä ostamaan  se heti kirjankaupasta kun tulee sopiva rakonen. Leena Sarvi on  yksi suomen upeimpia naisia ja olen pitkään kuulunut hänen ihailijoihinsa. Mutta miksi Leena pukeutuu mustaan/valkoiseen Glorian haastattelussa ja kuvissa? Kauniit oman värivuodenajan värit pukisivat kaunista naista upeasti!

Lukekaamme kirja sitten taas ymmärrämme. Aurinkoa päivääsi!